Windowsin ylläpidosta

Porixi

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vapaita ohjelmia voi käyttää vaikkei tietokoneessa olisikaan vapaata käyttöjärjestelmää. Tästä syystä pistetään tähän sivulle ohjeita miten Windows pidetään sujuvan käytön mahdollistavassa kuosissa. Tietoturva- ja muut päivitykset tulisi siis tarkistaa riittävän usein, ainakin viikoittain.

Sisällysluettelo

Yleistä tärkeää

Windows osaa mennä lepotilaan tai keskeytystilaan, josta käynnistyminen on nopeaa ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Tämä on kätevä ominaisuus varsinkin akkukäytön varassa läppärissä. Kannattaa käyttää niin akku säästyy. Mutta osa päivityksistä tulee käyttöön vasta kun järjestelmä on sammutettu ja käynnistetty uudestaan. Lepotila tai keskeytystila ei ole tämmöinen sammutus. Huolehdi siis, että järjestelmä vaikka kerran viikossa sammutetaan virrat pois tilaan. Tällöin seuraavalla käynnistyskerralla otetaan käyttöön asennetut päivitykset, nekin jotka vaativat uudelleenkäynnistyksen.

Palomuuri

Tarkista palomuurin olevan käynnissä. Jos palomuuri on esimerkiksi ADSL-reitittimessä, ei ole välttämätöntä pitää sisäverkon koneissa palomuuria, kunhan sisäverkon kaikkiin koneisiin ja käyttäjiin voi luottaa. Gibson Research Corporationin Shields Up! -sivulla voi tarkistaa palomuurin olevan käynnissä.

Windows XP
Ohjauspaneelista löytyy Tietoturvakeskus, siis Käynnistä | Ohjauspaneeli | Tietoturvakeskus . Katso samalla palomuurin lisäksi myös automaattisten päivitysten ja virustorjunnan olevan käytössä. Pistä automaattinen päivitys käynnistymään semmoiseen kellonaikaan, että tietokone on useimmiten käynnissä.

Päivitykset

Tarkista onko virustorjunta saanut päivitettyä itsensä mieluiten enintään 24 tuntia sitten. Riippuu virustorjuntaohjelmasta miten tämä tehdään.

ESET Antivirus
Open Window, näyttää "Version of virus signature database:", suluissa on päivämäärä muodossa VVVVKKPP. ESET huomauttaa jos Windowsin päivityksiä on asentamatta, käy asentamassa ne jos nettiyhteys toimii. Alareunan tehtäväpalkissa olevan ESET-kuvakkeen päällä hiirtä pitämällä näkyy ponnahdusteksti, josta myös ilmenee virustunnistetietokannan versio ja päivämäärä.
DNA Nettiturva
Näytä päivitykset
Microsoft Security Essentials
Kliksauta alareunan tehtäväpalkissa näkyvää ohjelman kuvaketta, paina "Avaa" popuppia. Etusivulla näkyy "Virus- ja vakoiluohjelmamääritykset", ajan tasalla tai päivämäärä jolloin ne on viimeksi päivitetty. Välilehdellä "Päivitä" näkyy päivämäärä ja kellonaika koska määritykset luotu ja noudettu koneelle. Tunnistetietojen noudon voi pakottaa tapahtuvaksi nyt välilehden "Päivitä" painikkeella "Päivitä".
Avast! Antivirus
Ylläpito. Näyttää Nykyinen versio ja julkaisupäivä. Toimintapainike "Päivitä tarkistusosa ja virustunnisteet" tekee päivityksen heti.


Windowsin päivitykset

Windows XP
Käynnistä | Kaikki ohjelmat | Windows Update -sivusto, valitaan painike "pika-asennus". Tämä kestää hyvän tovin, pitää vaan odottaa.

Java

Java Runtime on tärkeää pitää ajan tasalla tietoturvan takia. Webbisivuilla on paljon Javaa bling blingiä tekemässä, tietoturva-aukkoja hyödynnetään ahkerasti. Sivulla Java Tester voi käydä tarkistamassa mikä versio Javasta on koneeseen asennettu. Hieman alempana sivulla on infolaatikko josta ilmenee mikä on uusin saatavilla olevan Javan versio. Nouda ja asenna jos uusin ei jo ollut asennettuna. Toinen testisivu on How do I test whether Java is working on my computer, pitkä nimi sivulla ja toimii hitaammin kuin tuo aiempi linkki.

Javan saa asennettua imurointisivulta. Java saattaa huomauttaakin saatavilla olevasta uudesta versiosta, silloin ponnahdusikkunasta pitäisi päästä päivitystoimintoon. Huomaa Javapäivityksen nykyään suosittelevan, että vanhat Javan versiot poistetaan ennen uuden asentamista. Löytyy webbisivu aiheesta ja poisto-ohje windowsissa.

Poisto suomeksi Windows XP:ssä: Käynnistä | Ohjauspaneeli | Lisää tai poista sovellus. Sieltä etsitään Java, valitaan ja merkitään poistettavaksi. Voit noutaa uuden Javan asennustiedoston ennen kuin poistat vanhan, jotta voit heti saman tien asentaa uuden Javan. Javan poisto halunnee selaimet suljettaviksi ennen kuin Java suostuu poistumaan.

Flash

Flash on webbisivuilla vielä suositumpi kuin Java ja vielä herkempi saastuttamaan koneen haittaohjelmilla. Sivulla Adobe Flash Player voi käydä tarkistamassa koneeseen asennetun Flash Playerin version. Sivulta ilmenee myös mikä on uusin julkistettu versio. Päivitä jos on tarpeen sivulta Get Flash.

Selain

Selaimeksi on saatavilla vapaa ohjelma Firefox. Siitäkin tulee uusia versioita taajaan, monta vuodessa. Firefoxissa luvataan olevan automaattinen päivitys, mutten ole nähnyt sen toimivan kunnolla. Latailua kyllä tapahtuu mutta versio ei päivity. Parempi siis päivittää käsin niin tietää mitä tapahtuu. Katso Firefoxin versio, Ohje | Tietoja Firefoxista. Sitten webbisivulla Firefox-selain näkyy mikä on nyt uusin versio. Päivitä jos tarpeen, sivulla on latauspainike. Tarkista lataavasi haluamasi kielinen Firefox, siis suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tms..

Päivityksen jälkeen voi tarkistaa muuttuiko Firefoxin näyttämä versio katsomalla. Jos ei muuttunut, lienee koneessa asennettuna useita Firefoxeja. Tämä korjataan Käynnistä | Ohjauspaneeli | Lisää tai poista sovellus, etsitään Firefoxeja, valitaan ja merkitään poistettavaksi. Jos vieläkin käynnistyy vanha versio Firefoxista, ovat yksittäiset käyttäjät ehkä asentaneet omia kopioitaan. Etsi esimerkiksi näin (Komentoikkunassa, löytyy Käynnistä | Kaikki ohjelmat | Apuohjelmat | Komentorivi):

 c:
 cd \
 dir /s firefox.exe

Tuon pitäisi löytää kaikki C:-levyllä olevat firefox.exe -tiedostot.

Adobe Reader

Adobe Reader on PDF-tiedostojen lukija. Siinäkin voi olla tietoturvavikoja, eli jostain saatu .pdf -tiedosto saa lukijan suorittamaan tiedoston laatijan haluamia komentoja. Uusin versio noudetaan osoitteesta Adobe Reader.

Adobe Reader X:ssä on valikossa Ohje toiminto "Tarkista päivitysten saatatavuus". Se kertoo onko uudempi versio saatavilla.

Jos jokin muu ohjelmisto on käytössä PDF-tiedostojen lukijana, siihen pätee tämä sama eli kannattaa päivittää uusimpaan julkaistuun versioon.

<Tknav>

<
Touko 2012
>
MTKTPLS
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
Tulevia tapahtumia
» Linux-esittely seuraava
pp-kk-20xx
Lisää »